Ennätysvauhdissa Terwalla, mutta niin kaukana tavoitteesta

Terwamaraton aamuun herätessäni aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta tottakai! 

Ilmojen haltija päätti sitten olla toteuttamatta minun ja monen muun toiveen puolipilvisestä, suht viileästä ja tihkusateisesta säästä. Lämpömittari näytti vielä kuitenkin alle 20 astetta, joten kerkesin jo ajatella, ettei tästä ehkä niin kuuma päivä tulekaan. Mutta optimistiset luuloni karisivat jo maratonin lähtöä katsellessani, kun kuulin jonkun ympärilläni taivastelevan, kun Edenin (?) mittari (auringossa) oli näyttänyt + 37 astetta....

Lähdin taivaltamaan matkaa yhdessä työkaverini Petrin kanssa. Hänelle sopi, että yrittää vetää minut alle kahden tunnin juoksuun. Alkumatka menikin mukavasti. Minulla oli koko ajan tunne, että voisi vieläkin lisätä vauhtia. Onneksi kuitenkin oli ruuhkaa aika lailla, joten ei tullut rynnittyä. Sykkeet pysyivät hyvällä tasolla. Mutta sitten tuli eteen varjoton taival ja suora auringonporotus. Patosillan ylämäessä sykkeet pääsivät nousemaan liian korkeiksi eivätkä sitten enää suostuneet laskemaan alas. Juoksu ei tuntunut pahalta ja laitoin vain sykkeet pois mittarin näytöstä. Mutta sitten järki voitti, etten voi juosta vastoin tiedossa olevia riskejä. Helle jo itsessään on riskitekijä ja se yhdistettynä lähes maksimisykkeisiin, niin ei hyvää luvassa.

Aikani kävin kamppailua ja pakko oli vaan höllätä vauhtia. Sykkeet eivät silti laskeneet. 8 km kohdalla kahden tunnin porukka otti minut kiinni ja juoksin hetken heidän kanssaan. Petrikin oli odotellut minua, mutta kun edelleen sykkeet paukuttivat, oli vieläkin höllättävä. Sanoin Petrille, että etenee omaa tahtia, minä tulen perässä omaa tahtiani. Kun kahden tunnin porukka meni menojaan ja minä edelleen kamppailin sykkeiden kanssa, otti se aika koville. Ajattelin, että keskeytän seuraavaan juomapaikkaan. Juoksu ei ehkä muutoin olisi ollut niin vaikea, mutta henkinen kamppailu ja tavoitteesta luopuminen tekivät siitä painajaisen. Ja jo alkumatkasta!

Kympin tolpalla olin 58 ja jotain. Se jotenkin piristi mieltä, kun tajusin, että tein samalla myös epävirallisen kympin ennätyksen, enkä ollut juossut edes "täysillä". Ajattelin, että vaikka kahden tunnin alitus valui käsistä, niin kyllä tänään ainakin ennätys tehdään! Seuraava juomapaikka oli n. 10,5 km kohdalla ja en tiedä mitä sen jälkeen tapahtui, mutta yhtä-äkkiä kaikki vaan helpotti! Sykkeet laskivat lähes normaaliin kisasykkeeseen ja hymykin palasi huulille. Vaikuttiko se, että Värtön rannassa kävi kuitenkin mukava tuulen vire, vai olinko vaan saanut tasattua vauhtini siihen millä sillä hetkellä pystyin ongelmitta juoksemaan. Muutoinkin loppumatkasta ei enää ollut kovin pitkiä pätkiä suorassa porotuksessa, kun osin sai juosta auringolta piilossa puiden katveessa.

Matka eteni ihan mukavasti, vaikkakaan vauhti ei ollut päätä huimaavaa, mutta nyt olin löytänyt taas sen tunteen miksi juoksen. Minulla oli hauskaa ja nyt jo jaksoin katsella ympärillenikin ja hymyillä kameroille. Toivottavasti sitten myös löytyy hymykuvia, kunhan ne kuvat aikanaan minut tavoittavat. Kaupungissa oli todella paljon porukkaa. Terwan lisäksi kaupungissa oli myös muita tapahtumia. Kannustusta tuli kaikkialta ympäriltä. Se tsemppasi! Oikeastaan koko matkan aikana oli kannustusta ollut kiitettävästi, mutta vasta loppupäästä matkaa tajusin kiinnittää huomiota koko asiaan. Korvaan särähti, kun jotain kanssakilpailijaa kannustettiin kovaan ääneen: Mahtavaa! Huippu juoksu tulossa! Joku oli siis kuitenkin myös onnistumassa juoksussaan...



Löytyihän se hymykin!

Sokerijussilla oli viimeinen juomapaikka. Otin kaksi mukia vettä ja join ne rauhallisesti kävellessäni. Koko matkan ajan otin vettä juomapaikoilla, koska käytin Squeezyn energiageelejä. Normaalisti puolikkaalla minulla menee kolme geeliä, nyt meni viisi. Tällä juomapaikalla minulla oli jo oikeasti vähän jano. Onneksi sitten join ne vesimukilliset huolella, koska hetken päästä minulla nousi oksennus kurkkuun, aspiroin ja aloin yskimään. Selvisin kuitenkin muutamalla kunnon rykimisellä. Mutta sitten välittömästi alkoi vilunväristykset ja mietin, että voi ei... nestehukka! Jatkoin rauhallisesti matkaa ja muutamassa minuutissa vilunväristykset menivät ohi. Vesi oli luojan kiitos yhdessä geelin kanssa alkanut kuitenkin imeytymään!

No eihän ne vaikeudet tietenkään loppuneet, vaan sitten alkoi hanuri painamaan ihan liikaa ja vasen takareisi uhkasi sanoa sopimuksen irti. Loppumatka meni varovaisen hitaasti, kun piti varoa joka askelta, ettei vaan alkaisi kramppaamaan. Siitä huolimatta ohitin selkiä ja kohta olinkin sillä loputtoman pitkällä suoralla. Muistin heti kuinka viime vuonna ohitin suoralla monta selkää. Lisäsin vauhtia ja tein saman taas tänä vuonna. Suoran päässä olevat kannustusjoukot antoivat myös lisää tsemppiä! Viimeisen hiekkapätkän ja sen lopun todella inhottavan murskepätkän jaksoin vielä spurtata kunnolla ja selkiä jäi taakse siinäkin. 

Olin vihdoin maalissa ja sain heti käteeni mitalin ja juomapullon. Sillä hetkellä ainut huoleni oli se, että olihan aika varmasti alle 2.10 eikä yli. Jotenkin en ollut osannut kelloani pysäyttää ja sain sen pysäytettyä vasta mitalin ja juoman saamisen jälkeen. Join heti pullollisen juomaa ja lähdin hakemaan reppuani. Vointi oli hyvä, mutta siitä huolimatta tiesin, että on järkevää ottaa heti myös nesteytys poreeni. Hain repun ja soitin ensimmäiseksi miehelleni, joka tiesi kertoa aikani olevan päälle 2.10. Mutta se oli bruttoaika. Nettoaikaa minulla ei edellään ollut tiedossa. 

Menin evästeltalle otin poreeni ja kohta siinä olikin ympärillä tuttua porukkaa vaikka kuinka. Vähän kaikilla oli ollut ongelmia sykkeiden kanssa ja muutaman juoksu oli epäonnistunut täysin tässä kelissä. Eihän me pohjoisen ihmiset olla vielä toukokuussa totuttu näin lämpimässä juoksemaan. Loppukesästä ehkä sitten paremminkin...? Evästelin vielä jonkin verran banaania ja palautusjuomaa. Takareisi kenkkuili edelleen ja uhkasi alkaa kramppaamaan. Soitin miehelle, ettei tule hakemaan minua Edenistä, vaan ajaa kaupunkiin. Kävelen loppuverkoiksi kaupunkiin, että saisin vähän maitohappoja liikenteeseen. 

Matkalla torille tuli maratoonareita vastaan. Vaikeaa näytti olevan monella juoksijalla ja kramppeja näytti olevan useammalla. Yhdellä naisella oli tosi kovat krampit, kun jalka meinasi väkisin vääntyä virheasentoon. Olin todella onnellinen siinä vaiheessa, että oma urakkani oli jo ohi. 3.45 porukka tuli vastaan ja ihmettelin sitten vähän ajan kuluttua miksi toinen 3.45 jäniksistä tuli niin perässä porukastaan. Syykin selvisi sitten illalla: jänis oli alkanut oksentamaan. Näin voi käydä siis myös  jäniksille. Kohta olinkin torilla ja kuulin jostain tutun äänen ja sanan ÄITI. Juniori se sieltä juoksi äidin luo. :)

Kotona sitten tulospalvelusta kaivoin nettoaikani, joka oli kuin olikin paremmalla kymmenluvulla. Loppuaika 2.09.57. Ruskan aikani parani 3 min. Ei paljon ja ei todellakaan riittävästi, mutta näissä olosuhteissa en olisi parempaan pystynyt. Omaa kuntoani en ala edes pohtimaan, koska omasta mielestäni ja juostujen lenkkien perusteella kuntoni pitäisi olla kyllä tuossa 2 tunnin vauhdissa. Mutta jääpähän nyt tavoiteltavaa ja pettymyksen tunteetkin pitää vaan kestää. Ne kuuluvat myös urheiluun.

Vaurioita juoksusta ei juurikaan tullut. Morton ei vaivannut ei juoksun aikana eikä jälkeen. Ei yhtään rakkoa, yhtään varpaankynttäkään ei taida irrota. Edes haarat eivät ole hiertyneet. Lonkat ja takareidet ovat olleet raskaahkot, mutta muutoin palautuminen on ollut nopeaa. Päiväunet jouduin aamupäivällä ottamaan, sen eilinen urakka varmaan aiheutti. Muutoin ollaan nautittu kauniista ja lämpimästä kesäpäivästä. Auringonporotuskin on ollut omalla pihalla touhutessa ihan siedetävää. Ensimmäiset ruukkukukat laitettu ja kaikki ikkunat ulkopuolelta pesty. Jonkun sadepäivän aikana kerkiää sitten pesemään ikkunoiden välitkin. 

Nyt palaudutaan muutama päivä. Palauttavana treeninä alkuun pyöräilyä, kunnes loppuviikosta viimeistään käydään taas ottamassa juoksuaskelia. Seuraava koitos on kuukauden päästä kotikaupungissa Rovaniemellä. Nyt siis palautellaan ensin tästä urakasta, ja sittenpä heti alkaakin valmistautuminen kohti Rovaniemi Marathonia. Siellä minulla on tarkoituksena juosta myös puolikas, mutta sen päätöksen tein jo eilen, että jos on helle, niin matka vaihtuu kymppiin!

Kisan alla

Näin se aika taas kului, kun oikein jaksoi odottaa ja vihdoin ollaan jo kisapäivän aattoillassa. Tänään haettiin numerolappu ja kisamateriaali kisakansliasta, joka sijaitsee Oulun Edenissä. Huomasin myös sinne ajaessani, että Suomen Tivoliakin pystytettiin lähelle Edeniä. Kyllä sillä suunnalla on huomenna aikamoisesti vilskettä tiedossa!

Kisakansliassa tapasin vain muutaman tutun, mutta se oli mieluinen tieto minulle, että puolikkaan 2h jäniksenä juoksee tuttu tyttö, joten jos en jaksa oman juoksukaverini perässä juosta, niin lyöttädyn sitten tähän 2 h porukkaan mukaan. 

Kisakanslian Intersportin myyntipisteestä löysin nyt myös vihdoin oikean värisen pääpannan huomiseen juoksuun! Mukaan tarttui myös Squeezyn "hedelmäkarkkeja", jotka siis ilmeisesti ovat vähän vastaavaa kuin geelit. Kisassa en kuitenkaan aio "karkkeja" imeskellä, vaan testailen niitä myöhemmin vaikka jonkun pitkiksen aikana.

Kisavaatteetkin ovat jo valmiina odottamassa huomista päivää. Kynnet ovat saaneet jo yhden kerroksen vaatteiden väriin sopivaa lakkaa ;) Illalla saunan jälkeen vielä viimeistelykerros.

Tämä viimeinen viikko on ollut kaikkinensa aika mielenkiintoinen. On tuntunut vähän tylsältä ja haikealtakin, kun on tajuntaan on pikkuhiljaa mennyt, että treenit on nyt sitten tehty. Fiilikset eivät ole olleet parhaat mahdolliset ja ne vähät juoksut mitä on tehty, eivät ole oikein tuntuneet hyviltä... Mielikin on ailahdellut välillä laidasta laitaan. Se riemu mitä varsinkin viimeaikoina olen juoksusta ja lenkeistä saanut, on ollut poissa. Kisajännitystä?



Viimeinen viikko ennen kisaa on minulle aina ollut mieleinen sen takia, että olen saanut syödä aika lailla huoletta kaikkea hyvää. Tämä viikko senkin suhteen meni vähän pipariksi, kun en vaan ole oikein kerinnyt syömään kunnolla. Ilman Squeezyn tankkausjuomaa olisin ollut pulassa. 

Puolimaratonille tankatessa riittää kahden päivän tankkaus. Keskiviikko ja torstai ovat tankkauspäiviä. Eli näinä päivinä olen tankkausjuomaan joutunut turvautumaan. Ruokapuoli tankkauspäivinä koostuu kokojyvätuotteista, pastasta, riisistä, kanasta, normi salaateista ja normiruokavaliostani poiketen myös hedelmämehuista. Eilen torstaina ostin myös irtokarkkia, joita ihan mukavasti sainkin itseeni uppoamaan. Prinsessakakkua en sitten jaksanut edes maistaa, mutta toipilaat kotona olivat sen tuhoamisesta tänään muistaneet kyllä huolehtia. :)

Tankkauksesta haluan kommentoida vielä sen verran, että jotkut pitävät puolimaratonille ja jotkut maratonillekin tankkaamista tarpeettomana. Minun mielestäni kuitenkaan puolikkaasta tai maratonista selviytyminen ilman tankkausta ei ole mikään arvo tai saavutus tässä juoksemisessa. Tapoja on monenlaisia ja mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Itse en ole niin nopea juoksija, että selviytyisin matkasta alle 1,5 h, joten kun suoritus kestää yli tuon, tankkauksesta on hyötyä. Minun kohdallani pitää ottaa myös nuo terveydelliset asiat huomioon, eli ehdottomasti matkaan on lähdettävä hyvässä ravitsemustilassa ja nestetasapaino pitää olla kunnossa. Tiedossa on ollut myös, että huomenna taitaa olla edessä mahdollisesti vähän helteinenkin taivallus.

Ravitsemusasioista voisin joskus kirjoitella lisääkin, mutta voipi olla, että on monelle tylsää tekstiä. Pääpointti kuitenkin on, että kestävyysurheilun harrastaminen vaatii polttoainetta kehoon. Se tarkoittaa, että on syötävä. Siis oikeasti syötävä. Kaikenmaailman laihduttamiset ja dieetit pitää silloin unohtaa... Muutoin melko varmuudella seurauksena on krampit ja huonot olot ja mahdollisesti myös pyörtymiset varsinkin lämpimillä keleillä ja eihän se juoksu tietenkään myöskään kulje halutulla tavalla, jos kropassa ei ole potkua. Eikä pidä unohtaa kuinka tärkeää on myös juoksun aikana huolehtia nestetasapainostaan. Jokaisella juomapisteellä pitää muistaa juoda, mutta enpä tähän nyt syvemmin mene tällä kertaa.

Niin ja eihän se ole kisaviikko eikä mikään, jos ei myös vastusta jollain lailla! Perheessä yhdellä isolla pojalla on ollut paha kurkkutulehdus ja nyt viimehetkillä myös juniori sairastui kuumeeseen ja kovaan yskään. Eli huonosti nukuttuja öitä on takana, lepo ei ole ollut sitä mitä suunnittelin. Mutta tämä on vain elämää ja hyvin useinhan se näin meneekin. Juniori on jo hyvää vauhtia toipumassa, hoito on ollut siis hyvää :)

Tässä perheessä on tällä viikolla ollut siis hyvin monenlaista "lääkitystä" käytössä. Välillä mietin, että meinaa tämä homma kyllä saada vähän koomisiakin piirteitä. Ainakin siinä vaiheessa kun perheen äiti on ihan varma reilu 2 vrk ennen Terwaa, että kaikki virukset ja bakteerit ovat aivan varmasti hypänneet häneenkin ja lauantain juoksut jäävät juoksematta... ;) 

Mutta nyt ollaan jo perjantai-illassa. Ja huomenna seisotaan lähtöviivalla! Huomista odotellessa...!

Vajaa kaksi viikkoa Terwaan...

Näin se aika rientää, jo ensi viikolla koittaa hetki, jota koko pitkä talvi on odotettu: kauden avauskisa Terwamaratonin puolikas! 

Sarkkirannassa

Lauantaina oli vuorossa viimeinen pidempi   reipas lenkki, jonka juoksin urheilukentällä Sarkkirannassa. Hienosti askel nousi ja erityisesti vauhteihin olin tyytyväinen. Pojat pelasivat viereisellä kentällä jalkapalloa sillä aikaa, mutta tulivat he sitten loppuverkkojen ajaksi minun kaveriksi kentälle juoksemaankin. Ilma oli pilvinen ja pientä tihkusadetta. Ajattelin, että juuri tällainen keli olisi täydellinen Terwallakin! Minä kyllä tykkään juosta pienessä ja miksei vähän isommassakin sateessa. Hellettä mielellään ei saa kisapäivänä olla!  

Isompaa sadettakin kyllä riitti sitten taas koko loppupäiväksi ja viime viikkojen jatkuvan sateen takia meillä edelleen pihahommat seisovat ja pahasti. Ja seuraavat viikonloput moneksi viikoksi eteenpäin ovat minulla jo täyteen buukattu muuta ohjelmaa. Eli se tarkoittaa sitä, että arki-iltoina pitää olla aktiivinen noiden loppujen pihatöiden suhteen. Mutta ehkä sitä aikaa sitten jää niihinkin, nyt kun harjoittelu kevenee.

Sunnuntaina olisi normaalisti ollut vuorossa pitkis, mutta koska Terwa on näin lähellä, ei ole järkevää kovin pitkiä lenkkejä enää juosta. Max 1,5 h oli suunnitelmissa hölkytellä hiljaksiin. Lenkkipaikaksi valitsin tällä kertaa metsämaiseman ja polut Köykkyrissä. Metsä on ainakin minulle siitä hyvä juoksupaikka kevyeen harjoitteluun, että siellä maltan tarvittaessa ottaa kävelyaskeleitakin ja ympäristöön on mukava tutustua myös muutenkin. Hyvin sainkin sykkeet pidettyä matalalla. Ihana rauhallinen vajaan puolentoistatunnin äitienpäivä lenkki! Joskin aika märkää oli kaikkien niiden vesisateiden jälkeen... 

Tälle reitille ei päässyt...

... koska ei ollut kanoottia eikä kumivenettä mukana :)

Loppupäivä pyhitettiin äitienpäivälle ja lähdettiin Raaheen anoppia onnittelemaan. Iltapäivä kuluikin sitten mukavasti hyvässä seurassa herkkuja syöden. Oma äitini asuu niin kaukana, että hänelle jouduin äitienpäivälahjan hoitamaan postitse, mutta tottakai soitin myös onnittelupuhelun. Itse sain lahjaksi sen mitä toivoinkin: 12 kg kahvakuulan! :)

Viime viikolla sairastelin sitä flunssaa ja ilmeisesti osin siitä johtuvana, mutta osin myös ilmassa olevasta siitepölystä, keuhkoputkeni alkoivat sitten illalla kutista uhkaavasti. Huomasin myös, että olin koko loppuviikon ottanut astma- ja allergialääkkeeni vähän miten sattuu. Terästäydyin asiassa heti ja nyt parin päivän tehostetun lääkityksen jälkeen tilanne on jo parempi! Tänä aamuna vielä oli oireita, mutta ovat nyt päivän aikana alkaneet lievittyä. 

Normaalisti minun ei tarvitse astmalääkkeitä käyttää kuin tarvittaessa, mutta nämä keväät ovat pölyjen takia hankalaa aikaa. Viime keväästä lähtien olen keuhkolääkärin suosituksesta  suostunut tottelemaan ohjeita ja kiltisti ottanut määrätyt lääkkeet. Ja viime keväthän minulla menikin todella hienosti lähes oireettomana! Nytkin pitää olla kyllä huolellinen tässäkin asiassa, koska jos Terwan aikaan henki on ahtaalla ja vaan pärskityttää, niin eihän se juoksukaan kulje toivotulla tavalla.

Eilen illalla oli vuorossa kevään toiset laktaattitestit Ouluhallissa. Tässä vaiheessa kevättä en enää uskalla hehkuttaa mitään, joten vaan varovaisesti totean, että testitulokset olivat hyvät. Kunnossa on tapahtunut huomattava hyppäys verrattuna helmikuun alun testeihin. Vauhtini ovat parantuneet ja jopa anaerobinen kynnys on noussut hieman. Pk-vauhtini on nyt sama, kuin oli tammikuussa 2012 vk2-vauhti. Hyvää kehitystä siis!

Harjoittelustani haluan mainita sen, minkä olen aikaisemminkin maininnut: olen treenannut monipuolisesti myös muita lajeja. CrossFit salilla monipuolista treeniä ja hiihtoa niin kauan kuin kelejä riitti. Tietoisesti olen myös juossut vähemmän koko alkuvuoden. Edelleen siis puollan ja kannatan monipuolista harjoittelua. Pelkästään yhteen lajiin ei kannata jämähtää. Minun kohdallani asian toimivuuden jo testituloksetkin todistavat, mutta myös se on tärkeä pointti, että vaivoja minulla toistaiseksi ei edelleenkään ole. Morton muistuttaa olevansa olemassa, mutta ei niin, että se olisi ongelma tällä hetkellä. 

Startti on vajaan kahden viikon päästä. Edelleen täytyy edetä niin, että ennen lähtölaukausta myös seisotaan siellä lähtöviivalla. Harjoittelu siis kevenee koko ajan. Tällä viikolla juoksen vielä yhden kevyen vk-harjoituksen: 5  x 1000m vedot kiihtyvällä vauhdilla. Sitten loppuviikolla vain kevyttä palauttavaa pk-hölkyttelyä ja ehkä kevyitä pieniä vetoja. Ensi viikolla puolessa välin viikkoa intervalliharjoitus, muutoin vain juoksutuntuman ylläpitoa. 

Eilen hallilla puhutiin siitä, kuinka moni juoksija pilaa tulevan kisansa viimeisen kahden viikon aikana. Kunto on nyt sen mikä on. Enää sille ei ole juuri mitään tehtävissä. Liian kovista harjoituksista ei siis ole enää hyötyä, päinvastoin. Tämän asian yritän siis muistaa minäkin ja yleensä onneksi olen ollutkin hyvin maltillinen viimeistelyvaiheessa. Ja kunhan nyt vielä vaan pysyisi terveenä tämän loppuajan!

Kohti Terwaa - flunssa keventää harjoittelua viime metreillä

Niinhän se on, että kun muita vaivoja ei ole, niin ainakin flunssa tulee riesaksi. Ja silloin kun sitä todellakaan ei kaivattaisi! 

Viime viikonloppuna oli iso juoksutapahtuma Helsinki City Run. Sinne piti alun perin suunnata minunkin, mutta aikataulu syistä jouduin jo aikaisin keväällä nostamaan kädet pystyyn asian kanssa ja toteamaan mission impossible... Aktiivisesti kuitenkin seurasin juoksukavereideni edesottamuksia tapahtumassa ja hienostihan kaikilla siellä sujui! 

Jälkikäteen on käyty kovaa kädenvääntöä ja keskustelua juoksumatkan pituudesta. Onko se todella ollut sen vaaditut 21,1 km? Ilmeisemmin nyt vaikuttaa siltä, että matka on ollut muutaman sata metriä alimittainen. Mutta olen myös kuullut ja lukenut, että samassa juoksutapahtumassa olisi sattunut myös vakavampaa: nuorta juoksijatyttöä oli reitin varrella elvytetty. Ilmeisen varmasti tyttö olisi saatu myös elpymään ja toimitettua jatkohoitoon. Tämä asian kuuleminen on ollut erittäin helpottavaa monelle tapahtuman nähneelle juoksijalle ja kannustajalle.

Muistan myös kuinka viime vuoden Ruskamaratonilla aina kouraisi itselläkin sydäntä, kun näki ambulanssihenkilöstön apua vaatineita tapauksia. Ja sielläkin niitä valitettavasti sattui useampia. Nämä tapaukset vaikuttivat omaan juoksuun mm. siten, että loppukiriin en uskaltanut lähteä. Pelotti, että jos hyvä juoksu menee pilalle viime kilometreillä jonkin turhan tapaturman takia. Juoksin yhdessä serkkupojan kanssa ja olimme ajatelleet ottaa mukavan loppukirin ja voimia siihen olisi kyllä riittänyt, mutta nähtyämme näitä tapahtumia reitin varrella, päädyimme juoksemaan rauhassa maaliin.

Se miksi otan asian esiin on se, että toivoisin kaikkien, myös omasta mielestään täysin terveiden urheilijoiden / kuntoilijoiden tai urheilun aloittamista suunnittelevien käyvän asiaan kuuluvassa terveystarkastuksessa mielellään asiaan hyvin perehtyneen lääkärin vastaanotolla. Urheilijan / liikkujan terveystarkastuksen idea on ihan sama kuin esim. työterveystarkastuksen - löytää harrastukseen / työhön liittyvät mahdolliset terveyttä uhkaavat asiat ja riskit. 

Pitkä QT-aika

On todella tärkeää olla otettuna esim. EKG (sydänsähkökäyrä) ihan senkin takia, koska jos joskus myöhemmin tulee jotain ongelmaa, on olemassa myös vertailuadataa. Mutta myös sen takia, että ei tiedossa olevat mahdolliset vakavammat EKG-poikkeavuudet saataisiin suljettua pois. Ja näitä poikkeavuuksiakin valitettavasti löytyy, ja välttämättä ihminen ei kuitenkaan ole koskaan oireillut asian takia. Kunnes sitten vaikka siellä juoksutapahtumassa HCR:lla tai Ruskamaratonilla sattuu ja tapahtuu jotain , joka voi olla monenkin asian yhteensattuma ja summa. Ja usein se ensimmäinen ja ainut oire onkin sitten äkkikuolema...

Omasta taustani sen verran, että olen työskennellyt aikanani paljon sydänsairaiden parissa niin akuutilla vuodeosastolla kuin sydänvalvonnassakin. Nykyään en tee juurikaan "oikeaa työtä", mutta tietopuoli minulla on hyvin edelleen hallussa nykyisen työni ja varmaan harrastuksen ja kiinnostuksenikin takia. Mutta myös sen takia, että minulta itseltänikin vähän vahingossa löydettiin rytmin poikkeavuus (taipumus pitkään QT-aikaan), joka pahimmassa tapauksessa voi olla fataali. Tämän takia juoksuharrastukseeni on tullut kapuloita rattaisiin, koska täyttä maratonia minulla ei ole lupaa juosta.

Omasta EKG-käppyrästäni haluan mainita vielä senkin, että juoksuharrastuksen myötä siihen on tullut myös juoksusta johtuvia muutoksia. Mutta lääkärini ovat siitä tietoisia, koska ovat seuranneet niitä käppyröitä jo jonkin aikaa. Ei aihetta huoleen siis. Minulta löytyy vertailukäppyrät harrastuksen alkuajoista sekä nyt jo paljon lisääkin vaikka minkälaista dataa, koska sydäntä on tutkittu varsin perusteellisesti.

Eli minun suositus: menkää kaikki, myös täysin terveet urheilua harrastavat jossain vaiheessa terveystarkastukseen. Myös työterveyslääkärin kanssa kannattaa aina urheiluharrastus ottaa puheeksi ja se EKG ja perusverikokeet tarkistaa. Ja muistakaa myös, että puolikuntoisena ja sairaana ette juokse ja urheile! Tiedän kuinka vaikeaa on luopua tavoitteistaan ja unelmistaan, mutta mieti myös toista puolta: ilman terveyttä minulla tai sinulla ei ole mitään! Terveys on kuitenkin minun mielestäni se tärkein arvo elämässä, jotta tätä elämää voi täysipainoisesti elää. Sen moni ymmärtää vasta sitten, kun on sen menettänyt...

Itse sairastelen parhaillaan pientä flunssaa. Ärsyttää suunnattomasti, koska suunnitellut harjoitukset eivät nyt toteudu ihan niin kuin olin ajatellut. Sunnuntaina oli viimeinen ylipitkä pitkis, joka sujui mahtavasti. Oikeastaan kaikki viimeaikaiset lenkkini ovat sujuneet loistavasti ja mikä parasta, mitään vaivoja minulla ei ole tätä flunssaa lukuunottamatta. Mutta nyt vaan maltan mieleni ja teen vain pakollisia koti- ja pihahommia ;)

Joku voi ihmetellä miksi olen niin varovainen pienen flunssan takia? Siksi koska juurikin sairastumiset, flunssat ja ylirasitus yhdessä voivat provosoida rytmihäiriöt minulla. Flunssakin pelkästään on stressitilanne elimistölle ja nimenomaan infektiot ja flunssat ovat olleet jo yksistään niitä tekijöitä, jotka ovat rytmihäiriöoireet laukaisseet. 

Minä tiedän, että minulla on riski tiettyyn rytmihäiriöön ja minä tiedän osata himmailla silloin kun kuuluu, mutta esitän kysymyksen: miten urheilija / kuntoilija joka ei tiedä omaavansa mitään poikkeavuutta toimisi vastaavassa tilanteessa ja miten voisi urheilijalle käydä?

En halua maalata piruja seinille kenellekkään, mutta valitettavasti näidenkin asioiden kanssa olen urani aikana joutunut useampia kertoja tekemisiin. Ja minun mielestäni yksikin "turhaan" menetetty henki on iso menetys. Ja jälkiviisauden riivaamana usein olen ajatellut, että se henki ja ihminen olisi kuitenkin voinut olla pelastettavissa jos...